JukkaLaine1

Suomi valitsi Saksan 75-vuotta sitten

Tänään on muisteltu Talvisodan alkamista. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Taustalla oli alueneuvottelut, joiden perimmäinen tarkoitus lienee ollut Suomessa vallinneen saksalaissuuntauksen vähentäminen. Eurooppa oli ajautumassa suursotaan. Ranska ja Englanti olivat julistaneet sodan Saksalle. Neuvostoliitto ja Japani olivat käyneet suursodan kesällä 1939.

Suomi hakeutui itse Saksan seuraan syksyllä 1939.  Me emme piitanneet Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjasta. Halusimme Saksan etupiiriin. Syyskuussa 1939 alkaneet kauppaneuvottelut nostivat vastalauseen Britanniassa. Saksa halusi Petsamon nikkelin, koska se oli aloittanut hyökkäyssodan ja oli jäänyt kauppasaartoon länsivaltojen sodanjulistuksen myötä 3.9.1939.  Talvisodan lopussa Suomelle ei kelvannut länsiapu, Ranska ja Britannia halusivat joukkonsa Petsamoon ennen saksalaisia. Politiikan takia myös Tanska ja Norja joutuivat valloitetuksi kun Suomi torjui avun ja solmi rauhan Neuvostoliiton kanssa. Silloin puhuttiin jo yleisesti jatkosodasta meillä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolosjoen_kaivos

Molotov-Ribbentrop-sopimus koitui Saksalle lopulta kohtalokkaaksi. Stalinin Venäjä oli vaarassa jäädä kahden tulen väliin. Japanin ja Saksan. Kesällä 1939 riehuivat Kauko-idässä lähellä Mongolian rajaa toisen maailmansodan suurimmat panssaroidut taistelut Japanin ja Saksan välillä. Molotov Ribbentrop-sopimuksen myötä Japani irtaantui sodasta ja Saksa sai sodanjulistuksen länsivalloilta. Hitler uskoi että jakamalla Puolan Neuvostoliiton kanssa länsivallat eivät uskaltaisi julistaa sotaa, huolimatta Puolalle antamista turvatakuistaan ja Saksa voisi aloittaa sodan Neuvostoliittoa vastaan ja länsirintama ja kauppasuhteet olisivat turvattu. Saksa joutuikin kauppasaartoon 3.9.1939 ja raaka-ainepulaan.

http://gadabyte.com/ww-ii/molotov-ribbentrop.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Paskapuhetta,,ei suomen ryysyläisarmeijasta olisi ollut mitään uhkaa leningradille,,ei edes yhdessä saksan kanssa,,eikä pyritty yhtään mihinkään muuhun kuin rauhantilan säilyttämiseen !
Laineen näkemys noudattelee skp;n sekä nkp;n versiota tapahtumista,,samoin kuin näkökannat että olisi pitänyt"neuvotella"
Miten stalinin,molotovin tai zdanovin kanssa(ja kaltaistensa)neuvotellaan ?
Aivan,ei mitenkään,,he sanelevat ja neuvottelut oli siinä !!

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"Me emme piitanneet Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjasta."

Mikä ihme siinä yleensäkin on että pienet maat jotka on jätetty salaisten sopimusten ulkopuolelle, eivät ymmärrä piitata niiden salaisista klausuuleista joissa on päätetty kenen orjuuttamaksi ne jaetaan?

Tietääköhän meitä viisaampi Väyrysen Pave asiasta enempää kun kysytään:
http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1812...

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Samalla voitaisiin miettiä, että ketkä tiesivät salaisen lisäpöytäkirjan olemassa olosta vuonna 1939? Miksi sitä kutsutaan salaiseksi lisäpöytäkirjaksi? Vuonna 1939 kyseinen lisäpöytäkirja oli vain Saksan ja Neuvostoliiton korkeimman johdon tiedossa. Suomessa siitä ei tiedetty mitään, joten siihen ei voitu ottaa mitään kantaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juuri noin. Suom ei valinnut Saksaa ei mitään muutakaan kuin ainoastaan oman maansa puolustamisen hyökkääjää vastaan. Hyökkääjää, joka oli liitossa Saksan kanssa.
Piste!

Jukka Laine

Juuri samasta asiasta puhutaan. Suomessa odotettiin NL:n ja Saksan sotaa. Lisäpöytäkirjoista alettiin puhua vasta paljon myöhemmin sodan syynä. Sillä lisäpöytäkirjalla ei ollut poliittisesti mitään merkitystä 1939-1944. Suomella oli omat sodan tavoitteet.

http://tuomioja.org/kirjoitukset/2005/08/uusi-asia...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #7

"Lisäpöytäkirjoista alettiin puhua vasta paljon myöhemmin sodan syynä. Sillä lisäpöytäkirjalla ei ollut poliittisesti mitään merkitystä 1939-1944."

Paitsi että sota Suomea vastaan ja jo aimmin Puolaa vastaan ja sen jako sekä Baltian miehitykset ym. toisen maailmansodan alkupsotatoimet perustuivat siihen. Lisäpöytäkirjasta alettiin puhua myöhemmin niissä piireissä jotka olivat olleet siitä tietämättömiä ja siihen syyttömiä, viattomia uhrejakin. Toki sopimusosapuolet Saksa+Nliitto puhuivat varmaan keskenään toimivasta sopimuksessa esimerkiksi jo syyskuussa 1939 yhteisessä Voitonpäivän paraatissa yhdessämiehitetyn Puolan jakolinjalla kättelyiden ja yya-juhlapuheiden ohessa.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Ja jos salainen lisäpöytäkirja olisi tunnettu Suomessa, se olisi kertonut mitä selvimmin, että ainoa mahdollisuus selvitä, on puolustautuminen kaikin mahdollisin keinoin. Saksa oli myynyt Stalinille Baltian, Suomen ja Itä-Puolan saadakseen Länsi-Puolan.

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #9

The third reason the Nazi-Soviet Pact was attractive to Stalin was problems with the Japanese. Major border conflicts had been occurring between the Japanese and the Soviets, and though the Red Army always dominated, these clashes worried Stalin. Just as Germany could not fight a two-front war, Stalin knew that Russia could ill-afford to combat the Japanese and the Germans simultaneously. Given Stalin's view that war with Germany was inevitable, any delay in the coming of the inevitable would give Russia time to work things out with the Japanese, thereby eliminating the possibility of a two-front war. This did in fact happen, for the Japanese came to the conclusion that excursions into Siberia were far too costly, and shortly thereafter signed a neutrality pact with the Soviets. The pact ensured Stalin of his eastern borders, and allowed him to bolster defenses in the west, for the imminent attack from Germany.

http://gadabyte.com/ww-ii/molotov-ribbentrop.html

Stalin ei halunnut kahden tulen väliin. Japanin ja Neuvostoliiton välillä oli suurtaistelut kesällä 1939. Saksa puolestaan ei halunnut sotaa länsivaltojen kanssa, koska Saksa oli riippuvainen kaupasta ja raaka-aineista. Hitler ei uskonut länsivaltojen julistavan sotaa, jos Saksa jakaisi Puolan Neuvostoliiton kanssa. Stalin tiesi paremmin.

http://en.wikipedia.org/wiki/Battles_of_Khalkhin_Gol

Jukka Laine

Sotilaallisesti Suomi oli liittoutumaton 1939. Poliittisesti me sitouduimme Saksan politiikkaan rikkomalla länsivaltojen sotakauppalakeja vastaan. Näistä Suomea varoitettiin ankarasti ja nämä syyt olivat taustalla Stalinin aloittamissa alueneuvotteluissa. Suomi haluttiin poliittisesti eroon Saksasta.

Samoin me olemme nyt pakoterintamassa Venäjää vastaan. Ei voida sanoa että Suomi olisi puolueeton.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Ei Suomi ole puolueeton. Suomi vastustaa muiden EU-maiden joukossa Venäjän sotarikoksia ja hyökkäystä naapurimaahansa Ukrainaan.

Jukka Laine

EU teki Ukrainalle niin huonon tarjouksen assosiaatiosopimusneuvotteluiden päätteeksi, että Ukrainan presidentillä Viktor Janukovitsilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hylätä sopimus. Mielenosoitukset olisivat alkaneet myös jos hän olisi hyväksynyt heikon sopimuksen.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/ukrainan-...

Ukrainassa kuohuu edelleen myös nykyhallintoa vastaan. Maidanille ei enää länsijohtajat ole tervetulleet, kansa on petetty.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Ukrainan tilanne on siis vedetty tähän keskusteluun. Oma teoriani siihen kysymykseen, että miksi Venäjä miehitti Krimin on se, että Venäjä halusi turvata Sevastopolin laivastotukikohdan itselleen. Presidentti Janukovits pidensi vuokrasopimuksen päättymistä Harkovan sopimuksessa 2010 sen vuokrasopimuksen päättymistä vuodesta 2017 aina vuoteen 2042:

http://en.wikipedia.org/wiki/Kharkiv_Pact

Ukrainan perustuslakien, niin vuoden 2004 kuin myös 2010, ja tarkemmin sanottuna niiden 17. pykälä kuitenkin ongelmallinen tuon vuokra-ajan pidennyksen kannalta:

http://en.wikisource.org/wiki/Constitution_of_Ukra...
http://en.wikisource.org/wiki/Constitution_of_Ukra...

Kummassakin perustuslaissa 17. pykälän lopussa on tämä lause:

"The location of foreign military bases shall not be permitted on the territory of Ukraine."

Toisin sanoen vieraita tukikohtia ei sallita Ukrainan maaperällä. Kysymys kuuluukin, että rikkoiko Janukovits Ukrainan perustuslakia kun hän myönsi Venäjän laivastotukikohdalle Sevastopolissa jatkoaikaa? Venäjän toiminta Krimillä vihjaa siihen, että Venäjä oletti, että Ukraina tulisi kumoamaan tuon Janukovitsin tekemän päätöksen perustuslain vastaisena. Siksi Venäjän piti toimia ensin, miehittää Krimin alue ja liittää se Venäjään.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

En viitsi yhtä räikeästi todeta Jukka Laineelle kuin ensimmäinen kommentoija, mutta täyttä soopaa JL kirjoittaa.

Saksalaissuuntausta v. 1939 oli ylenmäärin "kansojen isän" johtamalla neuvostojohdolla. Ja yksinomaisena tarkoituksena oli imperialistisen Neuvostoliiton kaapata pienet naapurinsa omaan isälliseen laumaansa. Onneksi Suomi ei ollutkaan "löyhästi kiinni" kuten generalissimus joukkoineen luuli.

Stalin tapatti ennen MR-sopimuksen solmimista koko Puolan kommunistipuolueen johdon, koska oli varma, että se ei hyväksyisi MR-sopimusta: Puolan jakoa.

"Historiaa tulkitaan eri maissa eri tavoin". Kyllä niinkin, mutta Neuvostoliitto/Venäjällä KIRJOITETAAN historiaa uusiksi sen mukaan miten ideologia kulloinkin sen sanelee. Kirjat painetaan uusiksi. Ymmärsin, että presidentti Putin on taas luomassa omaa uudishistoriaa. Mitenhän nyt taas kerran historiankirjoista peitellään nimiä ja tapahtumia?

Suomi valitsi 75 vuotta sitten taistelujen tien kansan orjuuttamiseen pyrkivän imperialistisen suurvallan tarkoitusperien eliminoimiseksi. Professori Timo Vihavainen on todennut, että vastarintaan ryhtyminen 1939 oli hienoin hetki maamme historiassa. Eittämättä! Säilytimme itsenäisyytemme. Kiitokset siitä menneet polvet, lotat ja veteraanisotilaat!

Jukka Laine

Suomen ja Saksan kauppaneuvottelut Petsamon nikkelistä syyskuussa 1939 kuitenkin saivat Britannian ja muut länsivallat painostamaan Suomea. Suomi siirtyi poliittisesti Saksan leiriin eikä meillä yleisesti uskottu että Stalin uskaltaisi käydä Suomea vastaan.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Aikas kaukaa haettu syy sodalle... nikkelikysymys oli akuutti oikeastaan vasta välirauhan aikana, jolloin myös NL havitteli tuotantoa länsivaltojen pysytellessä laillisuuskannassaan (kanadalainen yhtiö omisti kaivosoikeudet)...
Talvisodan alla NL:n intressithän liittyivät pääasiassa Leningradin turvallisuuteen (kuten myöhemminkin) ja laivareitin turvaamiseen... Mannerheim oli jopa valmis menemään niin pitkälle, että Suomenlahden sulku rannikkotykistöllä olisi tarjottu palvelemaan NL:n turvallisuusintressejä... kaikki myönnytykset oli tehty, mutta sota syttyi kun sitä suurvallan johto nimenomaisesti halusi.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Muuten vielä... miksikähän Saksa takavarikoi Mussoliinin Suomen avuksi lähettämät hävittäjäkoneet Talvisodan aikana... joku pakti lienee käsiä sitonut...
Toisaalta Talvisodan lopussa Hitler muutti mieltään Suomen suhteen, ilmeisesti Görringin painostuksesta (jostain olen lukenut)... Viipurinlahden tilanteessa uhkasi pommittaa venäläiset mereen muistaakseni, jos sota ei lopu... Rauhantahtoinen heppu tämä Aadolf pohjimmiltaan, tai sitten oli tullut uusia aatoksia tulevaisuuden varalle.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Nimimerkki Jukka Laineelle on turha kirjoittaa mitään asiallista. Hänen menetelmänsä on ottaa hippunen historiallista totuutta eritoten vuosilukuja ja sitten liittää niihin aivan täyttä soopaa. Tästä muodostuu kokonaisuus, jota JL esittelee muille.

JL:ää on vain pidettävä yhtenä parhaana Pietarin trollitehtaan tuotoksena.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Venäjällä jatkuu vain sama meno ja nuoleskelijoilla myös. Valhe on käyttötavaraa. Talvisota aloitettiin valheella. Mainilan laukaukset. Suomelle perustettiin jo valmiiksi uusihallitus. Terjoenhallitus. Mikään ei ole muuttunut. Valhetta jatketaan Venäjän kouluissa ja sitä jatkavt laineet ja sen sellaiset. Venäjä myönsi itse ampuneensa Manilan laukaukset ja aloittaneensa valloitussodan. Mutta ei muista sitä kertoa asioista puhuttaessa.

Jukka Laine

Ehkä venäläiset ovat sairastuneet sotatraumaan? Se voi periytyä useammalle sukupolvelle ja ilmenee pelkona ja vainoharhoina.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Neuvostoliitto valitsi Saksan 75 vuotta sitten ja tämä Waffenbrüder:ien ystävyysjakso oli voimassa 9/1939-6/1941.

17.9.1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Puolan kimppuun.

30.11.1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen.

15.4.1940 Neuvostoliitto miehitti Latvian.

16.4.1940 Neuvostoliitto miehitti Liettuan ja Viron.

28.4.1940 Neuvostoliitto miehitti Bessarabian.

14.6.1941 Neuvostoliitto siirsi kymmeniä tuhansia tavallisia siviilejä Baltian maista Siperian vankileireille

(P.S.: Jukan kannattaisi lukea miten innostunut Saksan Moskovan suurlähettiläs von der Schulenburg oli puna-armeijan höykkäyksestä Suomeen. Hän ehdotti myös yhteistyötä Itämerellä; into laski sitten tammi-, helmikuussa 1940)

Jukka Laine

Itse olen huolissani mediahypestä jota käydään Venäjää vastaan. Mannerheim lähetti huhtikuussa 1939 paimenkirjeita lehtiemme päätoimittajille varoittaen ylettömästä Venäjän vastaisesta kirjoittelusta.

Neuvostoliitto tosiaan hyökkäsi Suomeen. Saksa ja NL jakoivat Puolan. Ja länsivallat julisti sodan vain Saksalle Ja pahat Yhdysvallat tuki Neuvostoliittoa. ja vain idiootti jaksaa näistä jankuttaa vuosikymmeniä. Suomalainen tekeytyy näköjään marttyyriksi ja sitten lyö puukon selkään kun paikka tulee.

Tiukan paikan tullen USA menee Venäjän puolelle loppupeleissä. Taloudelliset intressit suuret. Ukrainat, virot ja suomet ovat vain pelinappuloita nykyäänkin. Siksi hyvät suhteet ovat tärkeät.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Jukka kirjoitti: "ja vain idiootti jaksaa näistä jankuttaa vuosikymmeniä".

Anteeksi rinnastusta, mutta vain idiootti kirjoittaa peräti otsikoksi, että "Suomi valitsi Saksan 75 vuotta sitten"; vieläpä talvisodan alkamisen muistopäivänä....

Olisit edes kirjoittanut jotain 73-74 vuotta sitten, mutta kun ei niin ei.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Hyvin sanottu Ilmari!

Näitä neuvostojohdon aikoinaan "hyödyllisiksi hölmöiksi" nimeämiä idiootteja riittää näemmä tällekin päivälle.
Arvostivatko Stalinin johtamat kommunistit heitä? Mitä vielä, nauroivat takanapäin näitä suomalaisia lörppäsuisia, lapsenuskoisia, naiiveja yhteistyöpyrkyreitä!

Jukka Laine

Suomi ei suostunut luopumaan saksalaissuuntauksesta, eikä Stalinille ja länsivalloille annettu periksi yhtään. Suomi valitsi Saksan 75-vuotta sitten, kuten tänäkin päivänä. Euro on Saksan luomus ja saksalaisten ehdoilla mennään.

Itse pidän tehtyjä valintoja huonoina. Bolsevismi oli tekosyy. Todellisuudessa suomalaiset tukivat Saksan politiikkaa ja haluttiin hävittää venäläiset Uralin tältä puolen. Sitten kun tuli selkäsauna alettiin mielistellä ja madella. Olemmeko tälläistä kansaa, ettemme myönnä edes tekojamme. Ei ole kovin suoraselkäistä.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Stalin valitsi Hitlerin 75 vuotta sitten eikä kummankaan suoraselkäisyydestä tietoakaan: suomalaisupseerit olisivat saaneet samanlaisen surkean kohtalon kuin puolalaiset...

Itse pidän tehtyjä valintoja varsin hyvinä ja niistä pitää olla ylpeä. Ne venäläiset, joita minä olen tavannut, antavat kyllä arvoa Suomen talvisodan vastarinnasta; toivoni mukaan joskus, kaukaisessa tulevaisuudessa, Jukkakin.

Käyttäjän juhaniyt kuva
Juhani Ylä-Tulijoki

No voi helvetti minkälaista soopaa. Ei kyllä viitsi edes oikoa asioita kun se kerran ilmeisesti on täysin hyödytöntä. Jos kerran faktat eivät kohtaa aatetta niin sen pahempi faktoille näköjään.

Toimituksen poiminnat